Raide-Jokeri tiedottaa

24.9.2021

Ajo pääportille estetty 4.-5.10 ja 19.-20.10

Pitkäaikaisempaa haittaa ehkäistäksemme teemme siirtolapuutarhan liittymän kohdan kahdessa ”pyrähdyksessä” kuntoon. Näiden töiden aikana ajoneuvojen kulku siirtolapuutarhalle ei ole mahdollista, mutta jalankulku onnistuu. Työt tehdään seuraavasti:
 

  • Viikolla 40 4.–5.10. tehdään kadun rakennekerrokset höylällä. Tänä aikana reunakivissä on niin korkeat pykälät, että siirtolapuutarhalle ei pääse kulkemaan ajoneuvoilla.
  • Alustavasti viikolla 42 tiistaina ja keskiviikkona  19.–20.10. teemme asfaltointia, jonka aikana ei niin ikään ole ajoneuvokulkua siirtolapuutarhalle.

Pelastustie huomioidaan ja pelastusajoneuvot pääsevät tarvittaessa kulkemaan puutarhalle.
 
Pahoittelemme kovasti tätä häiriötä! Olemme yhteydessä, jos näihin aikatauluihin tulee muutoksia.
 
Pitäjänmäentien eteläpuolen ajokaistat on tarkoitus ottaa käyttöön marraskuussa. Samoin jalankulku- ja pyörätie on tarkoitus avata käyttöön vielä loppuvuoden aikana, mutta sen aikataulu selviää, kun viimeistenkin materiaalitoimitusten ajankohdat varmistuvat. Opastinkyltti siirretään paremmalle paikalle myös