2000 luku

2005 Jätehuolto
2005 Trombin tuhoja
2006 Postimerkki ja leima
2006 WWW sivut

2000

Talissa vietettiin avoimien ovien päivää muiden helsinkiläissiirtolapuutarhojen kanssa. Keskiaukiolla järjestettiin syyskuussa omenamarkkinat ja kesäkauden päättäjäiset. Talin perinteistä joulujuhlaa vietettiin, mahdollisesti viimeistä kertaa.

2001

Keskiaukiolla juhlittiin Talin 65-vuotista olemassaoloa elokuussa. Tarjolla oli lohikeittoa sekä runsaasti ohjelmaa. Juhlapuhujaksi saatiin kansanedustaja Rakel Hiltunen. Talin sähköpostiyhteys avattiin, osoite: tali.spy@kolumbus.fi Lentopallokentällä otettiin käyttöön uudet pistelaskusäännöt.

2002

Juhannusjuhlissa oli ensimmäistä kertaa myös olutteltta. Ongelmajätteistäkin tarjoutui tilaisuus päästä eroon keskiaukiolla. Pääportin luokse rakennettiin talviveden jakelupiste. Omenavuosi oli niin antoisa, että lahjoitettiin n. 1.200 kg omenoita Veikko Hurstille jaettavaksi vähäosaisille. Lasten leikkipaikka keski-aukiolla korjattiin EU-normien mukaiseksi ja keinut uusittiin.

2003

Talissa suoritettiin palotarkastus. Elokuun lopun illanvietossa keskiaukiolla oli muun muassa saappaanheittoa. Tali-kansio päivitettiin ja jaettiin jokaiseen mökkiin.

2004

Rakennettiin toinen yleinen lehtikomposti Peltotien WC:n viereen. Lannoitekoppi siirrettiin taas uuteen paikkaan. Uusittiin salaojitusta Niittypolulla. Hankittiin Cupota monitoimikone.

2005

Oli talilaisten vuoro olla isäntänä Aluejärjestön kesäkisoissa heinäkuussa. Yhteispisteissä Talin siirtolapuutarha voitti reilusti.
Avattiin Talin kotisivut osoitteessa http://siirtolapuutarhat.net/tali

Talissa riehui trombi, joka kulki osittain myös alueemme läpi kaataen puita toimistotalon luota sekä Metsäpolun läheisyydessä rikkoen aitaa. Kaupunki kaatoi keskiaukiolta kaksi isoa vaahteraa sekä suuren puun kerhotalon alueelta.

2006

Järjestettiin vuosittainen, perinteinen koko perheen juhannusjuhla.
Otettiin käyttöön uusi jätehuoltokatos.

Tali sai oman postimerkin ja 70-vuotisjuhlavalmisteluja tehtiin elokuuksi.

2007

Kesä oli kolea ja sateinen. Alueelle hankittiin 5 uutta kääntöporttia; yksi Peltotielle, yksi Niittypolulle, yksi Metsäpolulle ja kaksi Valtatielle. Keskiaukiolle hankittiin lipputanko, johon nostettiin Suomen lippu ensimmäistä kertaa juhannusaattona. Koko kesän ajan lipputangossa heilui SSPL:n viiri.

2008

Yhteinen tilaisuus, kesäkauden päättäjäisjuhla pidettiin keskiaukiolla lauantaina 23.9.klo 16.00. Ohjelmassa oli mm. golfin puttausturnaus, saappaan heitto, arpajaiset (mm. arvottiin edestakainen Copterline-helikopteri lentomatka Helsinki-Tallinna-Helsinki)

2009

Toimintavuonna rakentaminen oli vilkasta, useita uusia mökkejä rakennettiin ja vanhoja peruskorjattiin. Rakennustoimikunnan jäsenet opastivat talilaisia korjaus- ja uudisrakentamiseen liittyvissä kysymyksissä. Alueella on runsaasti villikaneja ja Helsingin kaupunki antoi lupia kanien ampumiseen. Kaupunki toimitti yhden tornin keskiaukiolle ja Raimo Koivurinta ja Pentti Niittymäki kunnostivat saunan vintille ampumapaikan. Kanien hävittäminen aloitettiin lokakuussa, kun toiminta Talissa oli hiljentynyt. Myös loukuilla yritetään pyydystää villikaneja.