1980 luku

1980 Kulotus
1981 Ryhmäkuva
1985 Rakentajat
1985 Turvamyynti
1985 Turvamyynti
1986 Elinan häät
1986 Yhdistyksen uusi lippu
1986 Lipun naulaustilaisuus
1986 Pelimannint
1986 Portti
1989 Marjamarkkinat

1980

Runsastoimintainen vuosi. SSPL täytti 50 vuotta ja veteraanikerho teki uuden tulemisensa pirteästi, nyt eläkeläisten kerhona.

Lasten kerhorintamallakin oli vilkasta. Tyttö- ja poikakerholaiset kävivät katsomassa kaikki kesän jalkapallo-maaottelut Palloliiton suosiollisella avustuksella.

1981

Tuli täyteen 45 vuotta siirtolapuutarhatoimintaa Talin alueella. Järjestimme näyttävät juhlat kerhotalolla. Tarjolla oli paljon ohjelmaa. Jouko Piitulainen herätti toimintaan lähes 20 vuotta nukkuneet Talin laulajat ja mukana olivat myös Talin pelimannit.

Vieraita viihdyttivät myös laulajatar Brasiliasta sekä tanssiorkesteri Argentina 73.

1982

Kovasti ovat muotiasioita liikuntaharrastukset. Nyt todettiin, että kolopallo on lajina ”ulkona” ja pelaajien puutteessa sekä kentän pahoin rapistuessa päätettiin purkaa kenttä. Muistoksi jäi kasöörin koppi. Muotiin taas nousi tennis ja harrasteen rajusta noususta kertoo sekin, että Talin mestaruuskisoissa oli yli 20 osanottajaa.

1983

Tammikuu oli niin lämmin, että todistettavasti innokkaimmat krokettimiehet pelasivat kerhotalon nurmikolla. ”Pääkaupunki” -lehti julkaisi asiantuntevan, aluettamme mairittelevan artikkelin. Naisten ”aerobiccaus” alkoi kerhotalolla.

1984

Aamupalan tarjoilu aloitettiin kerhotalolla sunnuntaiaamuisin. Vanha kunnon elo-syyskuun aikana järjestetty omenavartiojärjestelmä päätettiin lopettaa. Oli kulunut 30 vuotta sähköverkon asennuksesta. Tuossa ajassa verkon kunto oli päässyt kovasti rapistumaan. Päätettiin yhteisesti verkon uusimisesta ja työt aloitettiin syksyllä.

1985

Sähköremontti valmistui keväällä. Tanssilavan jatkeeksi rakennettiin talkootöin orkesterikoroke.

Syksyllä saimme suruviestin. Pitkäaikainen puheenjohtajamme Eino Salo poistui joukostamme.

1986

Vuosi kului pitkälti 50-vuotisjuhlan järjeste-lyissä. Tilattiin myytäväksi uusia Tali-paitoja ja julkaistiin 40-sivuinen juhlakirja.

Pääportille Jussi Kautto ja Markku Kosonen rakensivat hienon juhlaportin ja Eero Hurnanen nikkaroi ”juhlalätkän” kerhotalon seinälle.

Varsinaiset juhlat vietettiin elokuun alussa kaksipäiväisenä Hotelli Haagassa ja seuraavana päivänä Talin lavalla, missä SSPL:n puheenjohtaja Eino Grönholm vihki Talin lipun.           

Saunalla esitettiin (uusintana vuodelta 1976) Urho Lammen ohjaama teatterinäytös ”Elinan häät”, joka myös videoitiin. Tiedotusvälineet otettiin tällä kertaa huomioon vahvemmin kuin koskaan aikaisemmin ja Talin syntymäpäivät noteerattiin laajalti.

1987

Kesä oli harvinaisen sateinen. Se ei kuitenkaan estänyt ensimmäisten grilli-iltojen järjestämistä keskiaukiolla muurinpohjalettuineen ja yhteislauluineen.

Heinäkuussa alkoi ilmestyä ”Välioja”, lähiaikojen tapahtumista tiedottava moniste. Tali oli tänä vuonna myös Aluejärjestön kesäkisojen isäntänä ja elokuussa järjestettiin urheilukentällä lasten urheilukisat.

1988

Urheilukentän laidalle rakennettiin keväällä uusi rakennus lannoitemyyntiä varten. Kerhotalolla järjestettiin lasten leipomiskurssi ja leivontatuotteet myytiin innokkaille ostajille.

Pitäjänmäentien puoleinen vanha kuusiaita hävitettiin ja uudet taimet istutettiin paikoilleen talkootyönä. Tali sai myös uudet ilmoitustaulut, joita rakennettiin entisten kahden sijasta neljä kappaletta.

1989

Vuosikausia säiden ja juhlijoiden rasittamaksi joutunut tanssilava purettiin taas kerran ja rakennettiin uudelleen sopivasti ennen Helsinki-päivää.

Talilaisille oli myynnissä postilaatikoita ja kerhotaloon saatiin uusia kalusteita.

Marjamarkkinoille tuli niin paljon lahjoituksia, että niitä riitti myytäväksi jälkeenpäin mehuina.