1950 luku
![]() 1956 Ryhmäkuva |
1950
Talven katkaisemat saunan rakennustyöt saatettiin alkukesästä valmiiksi kolmessa viikossa, jotta päästiin avajaislöylyihin juhannuksena.
Vielä valaisematta ollut Rantatie sai lyhtypylväänsä ja Talin pojat lentopalloverkon.
1951
Tuli täyteen 15 vuotta toimintaa Talissa ja vuosijuhla järjestettiin elokuun 4. päivänä SSPL:n retkeilypäivien yhteydessä.
Talin mökkien mallissa tapahtui muutos, kun kaupungin kiinteistölautakunta suostui majojen ulkoverannan kattamiseen ja kalustovajan rakentamiseen majan seinustalle.
1952
”Yhdistyksen toiminta kuluneena vuonna ei ole erikoisemmin poikennut edellisten vuosien suhteen. Helsingissä tosin kohtasivat maailmat kilpakentillä, mutta se ei vaikuttanut merkityksellisesti yhdistyksen toimintaan. Ulkolaisia vieraita kyllä odoteltiin, mutta niiden luku jäi varsin vähäiseksi.” (Toimintakertomus)
1953
Tätä vuotta saatettiin kutsua vierailijavuodeksi. Oli pohjoismaisen siirtolapuutarhakongressin vuosi ja osanottajat vierailivat Talissa.
Lisäksi kesän aikana alueella oli vieraita Joutjoen siirtolapuutarhasta sekä Karkkilan omakotialueelta.
1954
Jälleen talkoiltiin. Vanhentunut sähköverkko uusittiin, ilmajohdot vaihdettiin maakaapeleiksi ja kaapeliojat kaivettiin talkootyönä. Jokainen kaivoi oman palstansa pituuden.
1955
Yhdistyksen ensimmäisen puheenjohtajan Hjalmar Nyströmin elämänkaari katkesi.
1956
Tali täytti täydet kaksikymmentä vuotta. Kuin juhlan kunniaksi syntyi alueemme viereen Pajamäen kaupunginosa.
Yhdistyksen puheenjohtaja Väinö Enho menehtyi yllättäen kesken SSPL:n liittokokouksen. Hänen työtään valittiin jatkamaan Eino Salo.
1957
Kerhotalon maastoon toteutettiin Kalle Thomeniuksen johdolla pitkäaikainen unelma, Talin oma tenniskenttä.
1958
Kerhotalolla järjestettiin muistotilaisuus Väinö Enholle ja paljastettiin edesmenneiden puheenjohtajien muotokuvat.
1959
Pajamäki tuntui kasvavan päälle, joten talilaiset päättivät suojautua verkkoaidan taakse.